Muistatko sinäkin sen muumilaakson tarinoiden jakson, jossa Hemuli, Nuuskamuikkunen ja Aliisa ovat kalassa?

On kaunis kesäpäivä. Onki vedessä ja toiveena saada iso vonkale. Aliisa kävelee vetten päällä kuin markkinoinnin advisori, joka lupaa, että kaikki luonnistuu kunhan käytätte hänen matojaan.

Pinnan alla näkyy kuitenkin varjo. Valtaisa, atavistisia hermopäätteitä kutkuttava hahmo, joka on kaksi kertaa veneen kokoinen. Se on mamelukkikala.

Kun haluat, että lapsi tekee jotakin, annat hänelle vaihtoehdon: haluatko laittaa sukat vai piippalakin ensin? Itku tyrehtyy, itsemääräämisen vellova meri lämmittää ja hymy nousee poskille. Häneltä ei kysytä haluatko lähteä ulos, koska vastaus on kyllä ja ei. 

Minä olen urallani nähnyt useamman mamelukkikalan.

Veden pinta saattaa olla tyyni, mutta valtameri on niin suuri ja syvä, ettei edes Mark Twain tiedä kuinka monta prosenttia siitä on vielä tutkimatta.

Mamelukkikalan läsnäolon voi kuitenkin aistia samalla tavalla kuin tulevan sateen haistaa. Se haisee otsonilta. Kuulet aluksi lehtien kuiskinnassa huhua siitä, että kalaan on tulossa kokenut ammattilainen. Tsekkaat kalastajaprofiilin Linkkarissa ja huomaat, että profiilin kuvauksessa lukee “Keynote speaker | Advisor | EX-unikorni”. Mukavan oloinen heppu.

Veneeseen puskee muitakin. Huomaat olevasi palaverissa valkoisten hampaiden kanssa. Hän sanoo sinua co-captainiksi.

Hän kysyy haluaisitko laittaa ensin sukan vai piippalakin…

Jos olet markkinointijohtaja, CMO, olet jo tutustunut mamelukkikalaan. Tiedät, että se on muuttokala, joka ilmaantuu aina kahden vuoden välein, nielaisee sinut, pyörittelee mahahapoissa ja sylkäisee sitten rannalla.

Mutta meillä kaikilla on oma mamelukkikala. Riippumatta siitä oletko CEO, CTO, advisor, hallituksen puheenjohtaja, talousjohtaja, markkinoinnin koordinaattori, founder tai rekrytointiassistentti.

Aina löytyy isompi kala.

Ja ennen pitkää huomaat, että veneen alla on varjo. Se on mamelukkikala. 

Mamelukkikaloilla on monta muotoa: ne puhuvat eri kieliä, käyttävät erivärisiä toppaliivejä, lupaavat erilaisia asioita. Niitä kaikkia yhdistää että ne ovat ihan mukavia heppuja. Mamelukki tai mamelukin kaveri sanoo tulevansa auttamaan sinua. Tässä kasvun vaiheessa on liikaa tekemistä yhdelle kaverille.

Istu sinä hetkeksi.

Oh co-captain my co-captain, rise up and hear the bells.

Tekisitkö sitä mitä teet, jos et olisi asemassa, jossa olet? Onko missiosi sama kuin käyntikorttiisi painettu titteli? Et vielä tiedä vastausta, mutta tiedät sitten kun mamelukkikala tulee. Kun yritys kasvaa, joku toinen tulee tekemään sinun työsi… ainakin ne kivat. Kun yritys kasvaa vielä enemmän, tulee vielä kolmas joka vie sinun seuraajasi työt. Bisnes on sarja isoja kitoja, kunnes mamelukista tulee niin iso möhkäle että sen nielaisemiseen tarvitaan drontti nimeltänsä Edvard.

Meillä kaikilla on oma mamelukkikalamme. Aina on isompia kaloja. OpenAI:n Sam Altmankin sai siirtyä syrjään vaikka hän on niin iso mamelukki, että kamppailee Pluton kanssa paikasta ala-asteen planeettarimpsussa. 

Aina on isompia kaloja.

Jos olet uhrannut Nipsusi bisneksen alttarilla, mamelukin märkä suudelma saattaa tuntua ikävältä. Kaikki tämä ja palkinnoksi saan piippalakin ja hupparin, jossa lukee: We’re Family. Jonkun toisen hampaat näkyvät aamu-TV:ssä.

Katso käyntikorttiasi. Mitä siinä lukee nyt? Kokeile miltä tuntuu viivata se yli.

Jos menestyt, sinut syö mamelukki. Jos et menesty, sinut syö mamelukki. 

Jos Nipsu vielä tervehtii sinua lähikaupan jäätelöhyllyllä, niin ehkä tilanne ei ole niin paha. Eihän siitäkään voi syyttää ketään, että lehdet putoavat syksyllä. Ainakaan itseään.

Aurinko paistaa, vene keinuu. Kalassa kannattaa silti käydä – ainakin jos tykkää kalastamisesta.