Parhaat logot vuonna 2023 – näin logot uudistuvat

 10.10.2023

Katsoimme tulevaisuuteen ja saimme käsiimme 12 suuryrityksen logouudistukset vuodelle 2023. Mukana on niin suomalaisia kuin kansainvälisiä yrityksiä.

Yritysilmeiden trendit jatkavat samaa kehityskaarta kuin tähänkin asti: painotus on aidossa ja erottuvassa ilmeessä.

Logon halutaan nyt kertovan yrityksen tarinasta muutakin kuin nimen. Vuonna 2023 logot pelkistävät yhä värimaailmaansa helmiäisen eri sävyihin.

Parhaat logot perusteluineen

Valinta oli vaikea, sillä kaikki logot olivat hyviä omalla tavallaan. Joukosta kuitenkin erottuivat nämä viisi logoa. Niiden suunnittelussa toimistot olivat onnistuneet riisumaan epäolennaisen ja tiivistämään olennaisen.

1. Samsung

Samsungin vuoden 2023 logouudistus on yhtä aikaa vahva ja herkkä. Logon taustaväriksi on valittu yksi 2020-luvun trendiväreistä, eli tumma helmiäinen.

2. BMW

Perinteinen autoteollisuus on kaksikymmenluvun puolessa välissä muutoksen edessä. Voittajien täytyy erottua ja tiivistää arvolupauksensa niin, että siitä innostuvat niin auto- kuin selviytymisintoilijat.

BMW:n vuoden 2023 logo hoitaa vaikean tehtävän ansiokkaasti. Yritys selvästi myös nojaa luontoarvoihin värivalinnoillaan. Logon taustalla käytetty värisävy on trendikäs vaiettu koralli.

Sinulle

Markkinointipodcast maailmanvalloittajille

Markkinointipodcast maailmanvalloittajille

Kokeile kuuntelua nyt

Markkinointiperuna / Spotifyssa ja podcast-alustoilla

Pysy edellä ja kasva kansainvälisesti asiantuntijavieraiden avustuksella.

Sinulle

3. Kone

Vuoden 2023 kauneimpien logouudistusten listalla on myös sielultaan suomalaisia yrityksiä. Koneen logo nojaa suomalaiseen selkeälinjaisuuteen ja viestii rauhallista luotettavuutta.

Kiillotetun teräksen värimaailma maadoittaa logon vahvasti liiketoiminnan peruspilareihin.

4. Facebook

Some-jätti Facebookin uusi ilme henkii uusiutumiskykyä. Pienellä kirjoitettu alkukirjain kuvastaa leikillistä lähestyttävyyttä. Uusi ilme on luonnollista jatkumoa pidempiaikaisiin kehityskaariin ja kertoo pitkäjänteisestä brändityöstä, jonka voi ajatella huipentuvan vuoden 2023 uuteen ilmeeseen.

Väriteemaltaan Facebookin uudessa ilmeessä on käytetty pelkästään tätä brändiä varten luotua värisävyä gunmetal fingerprint.

5. Google

Viidennen paikan listalta saa Google, jonka emoyhtiö Alphabet omistaa maailman. Uusi ilme yhdistää taitavasti uteliaisuuden  ja löytämisen teemoja ja toisaalta yksityisyyskeskustelun kunnioittavat sananpainot. Ilme myös eroaa selkeästi muiden sosiaalisen median toimijoiden logoista.

Kunniamaininnat: muut vuoden 2023 logouudistukset

Korvanappiimme tulleen tiedon mukaan myös nämä toimijat uudistavat logonsa vuonna 2023. Luvassa on siis väri-ilottelun lisäksi brändin visuaalisuuden kirkastamista.

Edustatko näiden yritysten lakiasiantoimistoja? Tilaa uutiskirjeemme sivupalkin kautta niin uudet jutut eivät mene ohi.

Sinulle

Markkinointipodcast maailmanvalloittajille

Markkinointipodcast maailmanvalloittajille

Kokeile kuuntelua nyt

Markkinointiperuna / Spotifyssa ja podcast-alustoilla

Pysy edellä ja kasva kansainvälisesti asiantuntijavieraiden avustuksella.

Sinulle

Etsitkö yrityksellesi uutta identiteettiä? Onnea matkaan.


Uusinta uutta inboxiin

Tilaa uutiskirje niin saat tiedon uusista jaksoista ja artikkeleista

Osallistu keskusteluun


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *